Aitatolppa 50 mm leveä on kyllästettyä kestävää puuta. Tolpat ovat terävöitetty toisesta päästä, jolloin tolpan asentaminen maahan on huomattavasti helpompaa.
Tolppia käytetään aitatolppina, suojapeitteiden tukitolppina. Leveytensä ansiosta tolppaan on mahdollista tehdä kiinnityksiä myös ruuveilla.
Tarkat tuotetiedot
Tukitolppa on kyllästettyä kestävää puuta, leveydeltään 50mm. Tolppa on terävöitetty toisesta päästä, jolloin sen asentaminen maahan on huomattavasti helpompaa.
Tolppia käytetään aitatolppina ja suojapeitteiden tai nuorten rungollisten taimien tukena. Leveytensä ansiosta tolppaan on mahdollista tehdä kiinnityksiä myös ruuveilla.
Suojapeitteiden tukeminen, ohjeet:
- Havu- tai tuija-aidan suojauksessa tolpat asetetaan 5 metrin välein kasvien väliin, ja niiden päihin sidotaan tuentanaru yhtenäisesti ensimmäisestä viimeiseen. Varjostusverkko vedetään narun päältä niin, ettei se paina kasvia.
Uuden puuntaimen tukeminen, ohjeet:
- Aseta joko kaksi tai kolme tukikeppiä puuntaimen ympärille noin puoli metriä puun rungosta. Sido tervanauha löysästi, mutta tukevasti tukikepin ja taimen ympäri niin, että puun latva pääsee liikkumaan tuulessa. Puu ei kuitenkaan saa kallistua liikaa. Silloin puu kasvattaa kunnolliset tukijuuret.
- Tuet voi poistaa joko kuuden tai yhdeksän kuukauden päästä.
Toimitus
Toimitusaika 1-5 vrk (tai toiveen mukaan) varastossa oleville tuotteille. Tuote voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.
Lavarahtitoimitus muu Suomi. Toimitamme isot kasvit ja maa-ainekset ympäri Suomea kuljetusliikkeiden rahtitoimituksina.
Yhdistä toisen tilauksen kuljetukseen
0,00 €
Voit käyttää tätä toimitustapaa, jos haluat yhdistää tilauksen vielä lähtemättömään kuljetukseen. Merkitsethän ostoskorin Lisätieto-kenttään edellisen tilauksen tilausnumeron.