
Suodata kevätaurinko tuijien suojaksi – nyt on oikea aika varjostaa!
Suodata kevätaurinko tuijien suojaksi – nyt on oikea aika varjostaa!
Kevät on saapumassa, ja aurinko alkaa paistaa yhä voimakkaammin. Vaikka pitkän talven jälkeen lisääntyvä valo tuntuu ihmisille tervetulleelta, kasveille, kuten tuijille, se voi olla haastavaa. Erityisesti nuoret ja vasta istutetut tuijat kärsivät kevätauringon paahteesta, mikä voi aiheuttaa kuivumista ja ruskeaksi palamista. Nyt onkin täsmäaika suojata tuijat varjostusverkoilla!
Miksi tuijien varjostus kannattaa?
Kevät-talven aurinko on erityisen petollinen, koska maa on vielä jäässä, eikä kasvit pysty imemään vettä juurillaan. Samalla voimakas aurinko haihduttaa kosteutta neulasista, mikä johtaa kuivumisvaurioihin. Varjostusverkko estää suoran auringonpaisteen ja säilyttää tuijan kosteustasapainon paremmin.
Ensimmäiset vuodet ovat kriittisiä
Tuijien ensimmäiset kolme vuotta istutuksen jälkeen ovat kaikkein kriittisimpiä niiden juurtumisen ja kasvun kannalta. Nuoret taimet eivät vielä ole täysin vakiintuneet kasvupaikkaansa, ja niiden juuristo on erityisen altis kuivumiselle. Siksi varjostus on ensiarvoisen tärkeää jokaisena kevättalvena ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden aikana. Jos suojaus laiminlyödään, kasvi voi menettää suuren osan neulasistaan tai jopa kuivua kokonaan.
Siirrettyjen taimien erityissuojelu
Jos tuija on nostettu maasta ja siirretty uuteen kasvupaikkaan, se on erityisen haavoittuvainen. Siirtämisen yhteydessä juuristo vaurioituu väistämättä jonkin verran, mikä heikentää kasvin vedenottokykyä. Tällaiset taimet tulisi ehdottomasti suojata varjostusverkoilla, jotta ne eivät menetä kosteutta ennen kuin ne ehtivät juurtua kunnolla uuteen paikkaan.
Talvivauriot ja niiden ehkäisy
Jos tuijassa näkyy jo nyt ruskeita tai kuivuneita neulasia, kyseessä voivat olla talvivauriot. Tämä on merkki siitä, että kasvi on kärsinyt kosteuden haihtumisesta ja auringonpoltteesta. Tällöin varjostuksen merkitys korostuu entisestään, sillä se auttaa estämään lisävahinkoja ja antaa tuijalle mahdollisuuden toipua kevään edetessä. Mitä aiemmin varjostus tehdään, sitä paremmat mahdollisuudet kasvilla on selvitä keväästä ilman lisävaurioita.
Paras aika varjostaa on juuri nyt
Helmikuun loppu ja maaliskuun alku ovat parasta aikaa laittaa varjostusverkot paikoilleen. Auringonvalon voimistuminen yhdistettynä kylmään maahan tekee tästä vuoden kriittisimmän ajankohdan tuijien suojaukselle. Jos varjostusta ei tehdä ajoissa, vahingot voivat näkyä vasta myöhemmin keväällä, kun neulaset alkavat ruskettua ja kuivua.
Miten varjostusverkko asennetaan?
Varjostusverkko tulisi kiinnittää huolellisesti siten, että se suojaa kasvia erityisesti etelän ja lännen puolelta, mistä aurinko paistaa eniten. Verkko ei saa olla liian tiiviisti kasvia vasten, vaan sen tulisi jäädä hieman irti, jotta ilma pääsee kiertämään. Myös koko pensas tai puu kannattaa suojata, ei vain latvusta.

Varjostusverkon asennus yhtenäiselle aidanteelle
4 metrin ja 2 metrin levyisten verkkojen asennuksessa on tärkeää huomioida tukevat pyöreät tukitolpat ja kiinnityspisteet, jotta verkko pysyy paikoillaan eikä pääse tuulessa vaurioittamaan kasvia. Tukitolpat tulee sijoittaa noin 2–3 metrin välein aidanteen varrelle. Pyöreä tukitolppa on paras vaihtoehto, koska sen voi asentaa jo ajoissa tai jättää valmiiksi seuraavalle vuodelle. Tämä tolppa kestää 3–5 vuotta ennen kuin se alkaa lahota, mikä riittää koko varjostusajan.
Verkko kiinnitetään tolppiin tasaisesti käyttämällä tuentanaruja, jotka sidotaan tukitolppien yläpäähän. Tämä pitää kankaan tasaisessa jännityksessä niin, että se ei paina kasvia lumikuorman kertyessä. Näin vältetään kasvin vaurioituminen talven aikana.
Verkon alareuna suositellaan solmimaan toisiinsa kiinni, mutta jos maa ei ole jäässä eikä ole lumi tai muuta estettä, se voidaan vaihtoehtoisesti kiinnittää maahan. Tämä estää verkon repeytymisen ja varmistaa tasaisen suojan koko aidanteelle. Mikäli varjostettava aidanne on pitkä, verkot voidaan limittää noin 10–20 cm päällekkäin, jotta saadaan aikaan yhtenäinen suoja ilman aukkoja. Näin kasvit suojautuvat tasaisesti ja vältetään paikalliset vauriot, joita suojauksen epätasaisuus voisi aiheuttaa.
Miksi valita oikea varjostusmateriaali?
Kaikki varjostusmateriaalit eivät ole yhtä tehokkaita. Tuija-aitojen suojaukseen ei suositella juuttikangasta tai varjostushuppua, koska ne sitovat kosteutta, mikä voi johtaa kasvin pinnan jäätymiseen ja aiheuttaa lisävahinkoja. Lisäksi juuttikangas kerää herkästi lunta, mikä voi lisätä kasvin lumirasitetta ja aiheuttaa oksien taipumista tai katkeamista. Paras vaihtoehto on 50 % varjostava verkko, joka suojaa tehokkaasti auringonpaisteelta mutta samalla päästää riittävästi ilmaa ja valoa läpi kasvin hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Kevään ja kesän hoito tuijille
Varjostuksen jälkeen on tärkeää huolehtia tuijien hyvästä kasvukaudesta. Keväällä suositellaan lannoittamaan tuijat sopivalla havulannoitteella, joka tukee vahvaa juurtumista ja vihreää neulaspintaa. Kesällä tuijat tarvitsevat runsaasti kastelua erityisesti kuivina ja helteisinä jaksoina, jotta juuret eivät kuivu. Myös kevyt leikkaus ja oksien siistiminen auttavat pitämään tuija-aidan siistinä ja elinvoimaisena. Kaikki tarvittavat tarvikkeet varjostuksesta lannoitteisiin ja kastelutarvikkeisiin löytyvät verkkokaupastamme, joten voit helposti varmistaa tuijiesi hyvinvoinnin ympäri vuoden!