Mullat

Multamme ovat aina laadultaan 1.lk, ja sisältävät vain sallittuja lannoitteita.

Metsäpirtin puutarhamulta - Todella ravinteikasta, sisältää luonnonmukaisia lannoitteita

Kekkilä Havu/Rodo multa - Sisältää happaman maan kasveille tarkoitettuja lannoitteita, hiekkapitoisuutensa ansiosta veden läpäisy on hyvä, soveltuu havukasveille, rodoille, pensas mustikoille, ja kaikille happamuutta hyödyntäville kasveille.

Kekkilän istutusmulta - Kekkilän istutusmulta on tarkoitettu taimien istutukseen, sisältäen yleislannoituksen, pitää kosteutta hyvin, sopii mainiosti käytettäväksi puutarhan yleismultana.

Kekkilän perennamulta - Kekkilän perennamulta on todella kuohkeaa maaperää, sisältäen turvetta ja hiekkaa, lannoitettu hidasliukoisilla lannoitteilla jonka ansiosta uudet taimet eivät huku lannoitteisiin mutta eivät jää ilmankaan, lisätty humusyhdistettä kasvien juuristojen edistämiseksi, paras vaihtoehto kevyen ja ilmavan maaperän tarvitseville kasveille.

Kekkilä nurmimulta - Kekkilän nurmimulta on suunniteltu erityisesti nurmikon pohjaksi, sisältäen kasvulannoitteet hellenivissä määrin, kalkittu, hiekka pitoisuutensa ansiosta mahdollistaa nurmikon pohjalle hyvän ilmavuuden ja veden läpäisyn, käyttämällä nurmimultaa vahvistat tiedon siitä että nurmella siirtyy raskaampikin kalusto upeasti !

Täältä Rakennuskankaat kaiken kasvuston alle ja päälle !

 


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Metsäpirtin puutarhamulta 5-34m3 Irtokuorma

Metsäpirtin puutarhamulta

Kuormakoot: 5m3, 10m3, 12, 36m3

Runsas ravinnepitoisin yleismulta

Havu/rodo multa 5-45m3 irtokuorma

Havu/rodo multa

Kuormakoot: 5m3, 10m3, 18m3, 36m3

Hapan multa havuille ja rodoille 

Perennamulta 5-45m3 irtokuorma

Erikoismulta perennoille ja Ruusuille

Kuormakoot 5m3, 10m3, 18m3, 36m3

Multa perennoille ja ruusuille

Nurmikkomulta 5-45m3 irtokuorma

Nurmikkomulta

Kuormakoot: m3, 10m3, 18m3, 36m3

Nurmikkomulta soveltuu kohteisiin, joissa tarvitaan kestävää kasvualustaa

Istutusmulta Plus 5-45m3 irtokuorma

Istutusmulta

Kuormakoot: 5m3, 10m3, 18m3, 36m3

Täydellinen vaihtoehto puutarhoihin, istutusalueille ja kasvimaille

 

 

Puutarhan yleismulta 5-45m3 irtokuorma

Puutarhan Yleismulta on valmistettu puhtaista raaka-aineista ja tarkoitettu piha- ja puistorakentamiseen. Se soveltuu nurmikoiden ja istutusalueiden sekä kasvimaan perustamiseen ja korjaamiseen. Hiekkapitoinen kasvualusta takaa nurmialueille paremman kulutuksen kestävyyden.

Rikkaruohoton ja ravinteikas multa on parasta mitä voit kasveillesi antaa, ja puhtautensa vuoksi se on myös hyötykasveille turvallinen valinta. Puutarhan Yleismulta valmistetaan sekoittamalla oikeassa suhteessa hietamoreenia, tummaa turvetta ja savea. Seos seulotaan ja siihen lisätään lannoitteet ja kalkki.

Kukkamulta Premium 5-45m3 irtokuorma

Kukkamulta Premium on levitysvalmis, kalkittu ja lannoitettu, sekä seulottu kasvualusta. Sen rakenne on ilmavampi ja kevyempi kuin puutarhamullassa. Kukkamulta Premium on myös humuspitoisempaa ja siinä käytetty kivennäisaines on hienojakoisempaa. Tästä syystä Kukkamulta Premiumin ”käsituntuma” on pehmeämpi. Se mahdollistaa kasveille nopean juurtumisen ja runsaan kukinnan.

Niittymulta 5-45m3 irtokuorma

Eroon nurmikon leikkuusta ja elintilaa pölyttäjille kukkaniityllä? Erityisesti laajemmilla pinta-aloilla ja paahteisilla paikoilla yksityispihojen trendi on huolettomammin kasvavat ja kukkivat niitypihat.

Niittymulta on kivennäismaapitoinen, seulottu, levitysvalmis, hapan kasvualusta kohteisiin, joissa pH- ja lannoitustason tulee olla alhainen. Niitymulta on vähäravinteinen ja karu, ja se on kehitelty erityisesti luonnonmukaisille kuiville niityille.